Sen tarkemmin yksilöimättä, eiliset riidat olivat lähinnä purkauksia siitä, että eräs kauan suunniteltu ja valmisteltu, suuresti odotettu vierailu kaatui byrokratian rattaissa, sanoisin, että pikkusieluisen virkamiehen yksinvaltiuteen.

Olen itkenyt silmät päästäni koko päivän. Tämä on juuri sitä, että kun luulee kaiken menevän hyvin, nykäistään matto alta. Ei ollut ihan mikään pikkuneulanen, joka kamelin selän katkaisi, vaan isompi tapahtuma, joka olisi tuonut paljon iloa elämään, actionia ja seuraa ja apua.

Siuh. Poissa. Ei käy.

Niin sanotusti vähän affektit pinnalla. Huomen aamulla en tiedä kehtaisinko (sillä kieltävä vastaus olisi jo liian paha takaisku, jos moista uskaltaisi ja sitten jälleen vastauksena olisi kieltolause) mutta tuntuisi ihan järkevältä käydä kysymässä jonkinlaista väliaikaista kriisilääkitystä. Mutta tästä on kummallisuudesta on useammassakin blogissa kirjoiteltu, että mikä se kumma näkymätön tekijä on, että toisille niitä suorastaan tyrkytetään, ja toisille suunnilleen kurkkuun käydään kiinni, että mitäs väärinkäyttöä täällä oikein yritetään suunnitella, jumeliste, viimeistään sitten vaikka apteekissa ihan laillista yksittäistä reseptiä noudettaessa...