...niin minäkin. Ei siis vain peban koko, vaan elämän kuviot yleisesti ottaen, monin tavoin. Aika söpöä. Esimerkiksi, näin pitkään kesti, että löysin Pandoran. Tämäkin on tietynlaista ekspansiota, sillä niin monet vuodet olen pysynyt pinttyneessä, pölyttyneessä musiikkimaussani. Joka kerta, kun olen yrittänyt laajentaa tietämystäni hiphop-alueella nappaamalla sokkona kirjaston hyllystä satunnaisen cd:n olen tietenkin aina tökännyt käteni ihan siihen itseensä. Nyt vihdoin moderni teknologia tarjoaa välineen, jolla voin vihdoin löytää muutakin Fugeesin kaltaista musiikkia kuin pelkkä Fugees. Siis kerrassaan loistavaa.  Sitten vaan piuhaa koneesta toiseen ja vot! poppi vyöryy tietoavaruudesta suoraan kodin viihdekeskuksen isoihin kaiuttimiin. Loistavaa! Ja tästä jaksaa olla ihan kihinässä kun ei itse eikä siippa kumpikaan olla mitään kodinteknologiaihmisiä. 

Paljonkohan suolapähkinöissä on miinuskaloreita? (KuntoPlus-lehdessä oli artikkeli, että kaikista ruoka-aineista ei imeydy kaikki laskennalliset kalorit, tai ruuan sulattaminen jo kuluttaa osan - onkohan tämä nyt jotain uutta hömppää). Pähkinöiden ja palkokasvien (maapähkinähän on jälkimmäinen eikä pähkinä) pitäisi olla terveellisiä kasvissyöjälle... (joo, varmasti suolamäärä ainakin ja etenkin!).

Suolapähkinää kuluu, mutta makeuksista olen pysynyt erossa (paitsi se viime lauantai). Ihmettelen omaa jämäkkyyttäni asiassa. Tai ei se ole edes jämäkkyyttä, vaan mielenkiinnon puutetta. Normaalitilassa pystyn kävelemään kaupan keksi- ja namusosaston läpi vailla minkäänlaisia mielenliikutuksiakaan saati hallitsemattomia impulsseja. Nälkäisenä ajatus hieman hapuilee, kirkkaat värit kirkuvat luokseen ja todellakin haistan irtisosaston, mutta ei. Tyynesti pystyn ohittamaan. Jopa sen varsin normaalin ja tavanomaisen ansan vältin, että nälkäisenä ja uupuneena kauppaan, ovella vähän aioin, että jotain kyllä pitää saada tai nuudun, mutta lopputuloksena zero - noll - nada - notheng.

...Kiitos, fluvoksamiini!