Laskunmaksu alkaa lähenemään. Muistan lukeneeni, että vie nelisen viikkoa, kun ylimääräiset kalorit muuntuvat läskiksi. Tämä taasen tarkoittaa, että piakkoin rupeaa joulukonvehdit tursuamaan vyötärölle ja reisiin, mihin lie.

Oli kai lohduttavaa, kun kaivoin toissavuotiset 52-koon housut kaapin perältä, ja ne istuivat, olivat muka jopa vähän löysähköt. Olen siis ollut esikoisen kanssa samassa vaiheessa melko saman kokoinen. Jos samaa kaavaa mennään, alkaisin kevään mittaan piristymään ja liikkuskelemaan ympäriinsä enemmän, leikkipuistomeininkiä ja sellaista... Kun vähän vielä skarppaisi tuon liikunnan suhteen. Miehenkin opinnot kevenee, se tuskin lainkaan joutuu koululla käymään, joten on himassa kunnes lähtee töihin - siinä ajassa ehtisin vaikka mitä, uimaan, kävelemään. Edes ulkoilemaan lasten kanssa. Mutta ei. Tänäänkin kun tajusin, ettei mies irtoa koneelta mihinkään, mieli askarteli leikkipuistokeikan parissa, mutta pakenin näpräämään jotain omituisuuksia, viikkailemaan pyykkiä. Miksi oli niin raskas ajatus lähteä ulos?

Jotenki se, päivänvaloon ihmisten ilmoille, on vaikeaa vieläkin. Lääkitys on auttanut pahimpaan ahdistuneisuuteen ja synkkyyteen, mutten edelleenkään ole kovin toimelias, aloitekykyinen tai seurallinen, vaan passiivinen, ihmiskontakteja välttelevä ja sisäänpäinkääntynyt. Mutta eihän ne lääkkeetkään ole mikään "pim! nyt paranit!"-ratkaisu.

Tuota on tullut pohdittua ennen ja jälkeen unien, yömyöhään ja aamuvarhain, kun tavoittelee unta, mutta mieli harhailee, eikä ylös halua nousta. Että ongelmat on kohdattava ja ratkaistava. Ei voi piileskellä. Lääkkeet auttavat piileskelemään, mutta jos todella haluaa päästä eteenpäin, ei voi piileskellä, on tultava ulos luolastaan ja kohdattava lohikäärmes, tuo hurja peto, joka on vainonnut ja tehnyt olon tukalaksi.

Kaikissa uskonnollis- ja hengellissävytteisissä teksteissäkin ongelma kohdataan ja käydään läpi. Oli se karmaa, Castanedaa, Kristusta tai Krishnaa, ei kukaan tarjoa äkillistä "pim!"-ihmeparantumista. Kaikki tarjoutuvat tukemaan siinä tilanteessa, kun aikoo käydä taistoon, ne antavat peitsen, mutteivät tapa hirviötä. Se on tehtävä itse. Se onnistuu, mutta on oltava halu tehdä se, hoitaa homma eikä enää paeta tai piiloutua. Se onnistuu, riittää, että uskoo sen onnistuvan.