Joulu käy päälle kuin yleinen syyttäjä. Toisaalta kelaa, että eihän tässä mitään, eipä nyt juuri mitään ole hankittavana, pari hassua lahjaa, mutta kuten viimeisin retki ostoskeskukseen muistutti, se aina tuntuu huomattavasti helpommalta kuin onkaan. Ja kuitenkin tahtoo jokaiselle ainakin yhden paketin, vaikka mutsi ja faija haluaisi pyristellä aikuisten paketeista irti, ja toisaalta lapset eivät vielä mitään vaadikaan (tästä täytyy ottaa kaikki ilo irti!!!), viime joulunakin esikoiselle riitti se yksi ihana nalle, eikä muita paketteja olisi huomannutkaan, vauva taas ihmettelee kaikkea muutenkin - kunhan vain jättäisi kuusen rauhaan...

Pimeys. Kauanko se taas kestääkään. Joulun tienoillahan se päivänseisaus oli. Ja kun ajattelee, että yhtä pitkällä joulun jälkeen kuin nyt joulua ennen on yhtä pimeää, eli kuukauden kestää tämä, ja vielä vähän lisää päälle. Joku 1,5 kk vielä tätä pimeää. Tukehduttaa. Että aamulla herätessä on hämärää, eikä se miksikään muutu. Keskipäivällä autojen valot loistavat kirkkaina. Saakelin valosaaste riistää meiltä senkin vähän luonnonvalon, joka tarjolla olisi. Kolmelta on jo pimeää taas. Ja jatkuva harmaus. Ei lunta, ei aurinkoa. Talvi on varmasti synkintä täällä etelärannalla. Meri on ankara. Se riistää meiltä lumen ja tarjoaa hyytävää viimaansa tilalle.

Nukuttiin vauvan kanssa kolmen tunnin päikkärit. Mies oli hipsinyt esikoisen kanssa ulos sillä aikaa. Ihana mies. Ulkoilut on olleet ihan miinuksella, mistä poden suuresti huonoa omaatuntoa. Mutta kun jaksaisi. Vauva heräilee yöllä, juo maidon tottumuksesta, itkee tuttia, tukkoista nenää, levottomia liikkumisuniaan. Mies ja vauva nukahtavat uudestaan. Minä keikun hereillä seuraavat puolitoista tuntia. Yritän olla miettimättä ahdistuttavia tai levottomia. Päikkärit on kortilla, kun esikoinen ei enää nuku. Jatkuva univelka. Jatkuva talviunen tarve. Ahmatin blogista löysin linkin, jossa kerrotaan Fevarinin nostavan melatoniinitasoa. Toisaalta olen jaksanut keikkua univelkaisena paremmin, jopa ilman kahvia, toisaalta kyllä tuntuu semmoinen hyydyke aivotoiminnassa. Mutta hyydyttää tämä pimeyskin. Jos saisi roikuttua tämän pimeimmän vaiheen ja sitten tutkailla lääkkeen vaikutuksia itsessään. Olen kuitenkin sitten nukkuessani nukkunut paremmin. Katsotaan nyt. Monena vuotena tämä aika on ollut kamalan paljon raskaampaakin, vaikkei varsinaista talvimasennusta ole - kyllä se kiusaa kesälläkin ihan kiitettävästi.

Aurinko, tule pelastamaan meidät kurjat. Hohdat tuoreilta hangilta ja me olmit siristelemme silmiämme käpyrauhasen rapsahdellessa käyntiin. Osa meissä haluaisi ryömiä takaisin sinne pimeän kiven piiloon, mutta vahvempi osa jää seisomaan paikalleen, kääntäen kasvonsa sinuun, nauttien tiedosta, että taas selätettiin yksi, semmoinen talven pimeys.