Pullottavat patit alaikenessä lupaavat, että ainakin tälle kaikelle on joku anteeksiantava syy. Ettei vauva heräile ja kitise ja kiehnää koko yötä ihan vain huvikseen saattaakseen vanhempansa ylirasituksen partaalle ja vähän ylikin.

Mutta vaikka kuinka tietäisi, että syynsä hänelläkin, se ei auta vauvan äitiä muuttumasta yliväsyneeksi lyhytpinnaiseksi raivotareksi, joka on purskahtamassa itkuun pienimmästäkin vastoinkäymisestä. Tunkea nyt itsensä sellaisessa mielentilassa toisten äitien pariin, ja pieni lausahdus, jossa ilmeisesti minun vauvaani nimitettiin rääkyjäksi ja moitittiin toisen vauvan herättämisestä kesken unien, tuntui siltä, että 500 kg paino tippui taivaasta niskaan kuten Monty Pythonissa konsanaan. Yhyy, haista v, vai niin, en sitten tule tänne enää, sori vaan - kaikkea tämmöistä käy mielessä mutta onneksi pysyy sisällä. Yhtä hyvin se nimittäin saattoi tarkoitaa sen toisinkinpäin. Tai oli sitten vaan vähän k-päinen akka. Selvisin hengissä kuitenkin, vaikka jäikin paha maku suuhun ja vastaisuudessa samaan paikkaan voi olla vähän vaikea mennä.

Haukkukaa minua mutta älkää lapsiani. Grrh. Jokainen äiti-ihminen tietää sen leijonaemon sisällään.

Itse olen ollut yksi kiukuttelija ja vastaanhankaaja koko päivän. Tästä nouseekin lääkinnällisaiheinen dilemma: oliko tänään vain huono päivä vai pitäisikö heti mennä lisäämään lääkitystä yhdestä puoleentoista (johon lääkäri antoi valtuudet, jos siltä tuntuu).

Mutta kun ne lääkkeetkin sittenkin vain poistavat masennuksen, ne eivät siloita maailmaa, eikä sirottele tiesi varrelle ruusun terälehtiä.