Sama meno jatkuu voi vee. Vauvaparka sai tietty räkiksen äidiltään, viimeyö meni tosi levottomasti ja tänään lääkäritäti totesikin, että "tulehdushan täällä on" korvaan kurkatessaan. Kahdeksankuisena ensimmäinen antibioottikuuri. Voi toista. Esikoinen oli reilun puolitoistavuotias ensi kerran sairastaessaan. Tosin olimme kuulemma todella onnekkaita, että niinkin kauan kesti. Mutta eiköhän hänkin kohta liity tähän riehaan mukaan. Joutuu alkaa hahmottamaan elämää pienten lasten kanssa yhtenä sairaskierrejatkumona, kuten olen käsittänyt päiväkotilaisten äitien jutuista.

Inkivääritee: kuoritaan semmoinen peukalonpään kokoinen pätkä inkivääriä, raastetaan se kattilaan ehkä noin puoleen vesilitraan, kiehautetaan, kaadetaan teepannuun jossa rooibos-pussi jo odotteleekin seuraa. Siitä tulee kymmenessä minuutissa semmoista troppia että jo alkaa räkä pakenemaan. Vielä kun loppuhuikkaan lisää munkkitippoja.

Lieneekö toiveajattelua, että Fevarin auttaisi ahmimisiin? Nyt on se pari viikkoa täynnä, että pitäisi alkaa jo futaamaan kunnolla. Vai onko ruokahaluttomuus sittenkin vain tästä räkiksestä? Kahviakaan ei ole tehnyt mieli, viimeksi join lauantaina ja nyt tänään, kun oli pakko heittää se lääkärikeikka ja unta oli plakkarissa muutama pätkitty tunti. Eipä juuri edes maistunut hyvältä koko kahvi. Vauvan kanssa sitten kipaistiin kaupan kautta, olisi ollut ässähetket kahmia piilomättöä, mutta ei - ei tehnyt mieli. Ei vaikka kuinka yritin kuullostella suklaahyllyn kohdalla. Antaa sitten olla kun ei kerran kelpaa, ajattelin, tai se sairaus minussa ajatteli pettyneenä. Äsken se patisti sittenkin ottamaan paahtoleipää kolme paria, vaikka olisi enemmän mieli  tehnyt ruisleipää. Mutta ihan noin muodon vuoksi sitten piti. Ja vähän lisää mansikkajugurttia, eikös? Mutta ei oikein meinaa upota. Jopas jotakin. Ja eilen tuli vielä syötyä ihan oikeaa ruokaakin, paistettuja kik-herneitä ja riisiä. Ilman monen päivän "oikea-ruoka-paastoa", ihan vapaaehtoisesti. Flunssa on sekoittanut pääni. Vai..?