Sovittu kontrollikäynti lääkärillä. Kaikki todettiin parempaan suuntaan muuttuneeksi. Sain ihmeellisen avoimuuskohtauksen ahmimisista, kysyin, että mitä jos Fevarin ei nyt auta niihin ahmimisiin, kuvailin hallitsemattomia kohtauksia, valitin, että enhän mä voi pysyä tämän painoisena, mähän kuolen jos tätä hommaa ei saa hallintaan. Lääkäri sanoi, että jos siltä tuntuu, voin nostaa annoksen 150 mg:aan omatoimisesti, jopa 200 mg:sta oli puhetta. Vertasi fluoksetiiniin, että jos normaalimasennukseen auttaa vaikkapa 20 mg, bulimikot tarvitsevat 60 mg annoksen. Toisaalta houkuttelisi, että fluoksetiinia käytetään täällä syömishäiriöiden hoitoihin, mutta toisaalta ei kiinnosta alkaa pelaamaan päänsä sisällöllä, vaihtelemaan, kun tämä nyt toimii kuitenkin kiistämättömän hyvin. Ja toisaalta, ulkoisilla mailla fluvoksamiinia kuitenkin käytettäisiin syömishäiriöihin. Joten aika näyttää. Tässä on nyt joka tapauksessa semmoinen kuherruskuukausi käynnissä koko lääkityksen kanssa, että perhosia leijailee ja lintusia laulelee ympärillä jonkin aikaa - se on sitä välittömästi alkanutta plaseboa, kun oli varmuus siitä, ettei tämä olo tästä nyt enää huonommaksi mene, että on joku turvaverkko, jota pitkin kenties pääsee kiipeämään ylemmäs. Ja pääsihän sitä.

Tekaisin himassa nuo masennusseulat ja ero oli melkoinen, DEPS 14 (vrt. 12.10. 23) ja BDI 16 masennus- (25), 1 ahdistuneisuus- (2) ja 0 aktiivisuuspistettä (0). Eli masennusta edelleen ja itsetunto nollassa, mutta muutosta silti. - Siksikin oli hyvä peilata itseään, huomata, että on vielä puolikuntoinen, ettei se masennus ole millään on/off-kytkimellä kadonnut. Ettei vaadi itseltään liikoja, niinkuin lähtisi lenkille enimpien kuumeiden laskettua, ja kuitenkin olisi vielä flunssa, ja siten hankkisi itselleen keuhkoputkentulehduksen.