kaikki hyvin. Tai ei ainakaan ultrassa näkynyt mitään. Jos pariin viikoon ei kuulu mitään, ei ollut kasvainmarkkereissakaan mitään. Sattumalta vastaanotolla oli lääkäri, joka nelisen vuotta sitten mut leikkasikin. Meinasin lähtiessä sanoa, että toivottavasti ei enää tavata, mutta olisihan se vallan tylyltä kuullostanut. Mutta totta silti; kukapa nyt odottaisi saavansa lisää kasvaimia tai muita gynekologisia ongelmia. Ja kun näitä lapsiakaan ei ole tarkoitus tehdä enempää. Kiitos hei ja lämmintä kättä.

On kummallista olla liikenteessä itsekseen. Jälkikasvusta yleensä on puuhaa ja seuraa. Nyt vaan istua möllöttää itsekseen. Tietenkin unohdin himaan sen hartaasti toivomani synttärilahjan, mp3/cd-soittimen, kun kerrankin olisi ollut loistotilanne keskittyä siihen musiikkiin.

Kotimatkalta mies tilaa kebapin himaan. Hyvä tekosyy syödä itse falafel, mutta miksi ranskalaiset eikä riisi tai pitaleipä? Tai extreme-terveysvaihtoehto salaatti? Olisi voinut juoda vettä eikä 7uppia. Ja miksi piti hakea kotimatkalle mariannerouhelevy, miksi? Miksi ei dacapo tai mikä tahansa pienempi? Tai miksi suklaata ylipäänsä? Olisit mennyt vaan himaan, tässähän kärvistelisit, ziljoona kaloria kevyempänä. Ranskalaiset oli semmoinen nälän sanelema turhuus, mutta suklaalevylle ei löydy perusteita. "Pelotti käydä lääkärissä". "Tuli leikkaus mieleen". "Siellä oli pieniä vauvoja ja isomahaisia naisia ja tuli haikea olo, ettei tehdä enää lapsia". "Piti juhlistaa kun kaikki oli hyvin". "Olin yksin, tilaisuus teki varkaan". Pälä pälä. Seli seli. Sitähän se on, kaikki tyynni.