On kamalaa saada itsensä kiinni äitimäisestä käyttäytymisestä. Juuri se on yksi suurista peloistani, kun sanotaan, että vanhetessaan alkaa muistuttamaan omaa äitiään. Juuri niitä piirteitä, mitä nimenomaan on inhonnut. Ja nytkö se sitten alkaa, kolmenkympin tuollapuolen, eikä sitten joskus eläkeiässä.

Kitisin, että väsyttää ja mies passitti päivälevolle, hän ei lähde töihin vielä, pystyy tekemään koulutöitään ja seuraamaan lapsia, mene vaan, nuku nyt. Kun menen sänkyyn, olen kuulevinani, että miehen äänensävy on sittenkin muka kovin kireä ja tuskastunut, kun lapset elämöivät. Loikkaan ylös sängystä. "Ei tässä mitään, kyllähän minä tässä... En mä voi levätä kun toi isä on heti tollanen. Ei se ymmärrä että minäkin olen joskus kipeä" kaikuu korvissa äidin nariseva kuolevan joutsenen määkinä marttyyrivibraatolla höystettynä. Ja kaiken tämän ajan faija on ollut täysin totaalin normaalisti, vasta mutsin puhistessa, ähistessä ja vaikeroidessa se puuskahtaa, että mitä nyt, mikset sä lepää kun sä olet kipeä? Ja voi helvetin helvatta, nytkö sitten menen itse tähän samaan rooliin, kilvoittelemaan kärsimyksestä, aistimassa kuviteltuja jännitteitä ilmassa. Yököttää.

Se toistui säännöllisesti näihin aikoihin vuodesta se sama saatanan episodi; mutsilla on pikkujoulut, joista se tuli ihan säällisesti himaan, ei koskaan mokaillut mitään tms. Ja faija oli ihan coolisti, taisi jopa nauttia "vapaaillasta", kuunteli levyjään, naukkaili hieman konkkaa,  katsoi jonkun länkkäri- tms. leffansa. Mutta mutsille tämä ei kelvannut. Ei, vaan joka helvetin kerta se märisi ja vinkui, että voi voi kun hän menee kerran vuodessa ulos niin faija on naama ylösalaisin ja tosi töykeä hänelle, hän käy vaan kerran vuodessa ulkona eikä sekään ole kivaa ja sitten sekään ei sovi faijalle, hän ei saisi mitään koskaan vali vali myy myy itsesääli, itsesääli. No jos jotain tällaista tapahtui tosielämässä, niin aika helvetin hyvin faija sen piilotti, mikä oli vieläpä kovin poikkeuksellista, sillä yleensä sen ollessa huonolla päällä ukkospilvet peittivät noin puolet läänistä. Korkeintaan sen hermoille kävi tämä älytön jankkaaminen ja väninä aiheesta. Entäpä kun faija itse meni pikkujouluihinsa, luuletteko, että mutsi hellästi kokkasi krapula-aamiaisen ja vei sen korjaussarjan kera vuoteeseen? Heh heh, sittenhän se tiuskiminen ja murjotus alkoikin jo noin viikkoa aiemmin. Mutta hänhän oli vain kaltoin kohdeltu, huomiotta jäänyt vaimoparka.

Vittu kun ei mikään kelpaa, mikään ei koskaan ole oikein. Aina kaikesta saadaan aikaan kärsimysnäytelmä ja vallan heitteillejättöepisodi. On siinä faijalla kestämistä, vuosia olen ajoittain ihmetellyt ja ihaillut, että miten se kestää.

Mutta arvatkaa naurattaako, kun löytää itsensä samalta ladulta? "Myy myy, en mä mihinkään ulos viitsi lähteä kun sitten siippa ajattelisi, että olen huono äiti ja että miehiäkö mä sinne menen kyttäämään ja myy myy vali vali..."