Semmoista piti vielä tilittää, että aamuyön tunteina vauvan heräillessä flunssaansa tulin pitkästä aikaa tuijottaneeksi vanhaa kunnon tv-chattia. Se oli niitä tötsyttelyaikojen ykkösjumituksia. Oh kuinka monet "illan viimeiset"  sitä väsäsikään, jäi tuijottamaan toinen toistaan joutavanpäiväisempiä viestejä, heräsi parin tunnin päästä sohvalta ja taas oli väsättävä yömyssyt, ja etenkin, jos ei työpäivä odottanut aamulla, vielä parit viestit, ja...

Kun se kasvain leikattiin ja oli kuukausi saikkua, tuli vietettyä ihan järjettömiä aikoja sohvalla kabun ja chatin seurassa. Varmaan yhteenlaskettuna muutama päivä. Siinä alkoi jo aivot pehmenemään, ja nöyrimmin huomautan, että syy oli kyllä jälkimmäinen. Suomenmaasta ei sellaista fläbää saa, joka vertoja moisille chat-sessioille vetäisi.

Päiväsaikaan tutustuin siihen esikoisen vauva-aikoina (ehhehee mutta en nyt sitten kuitenkaan osallistunut näihin maailmoja halkoviin "koska teidän laskettu aika on" ja "paljonko teidän vauvat painaa"-keskusteluihin).

Onko se viehätys siinä toisten yläpuolelle nousemisessa; ääliömäisimpien viestien ja karmivimpien kirjoitusvirheiden bongaamisessa? Tunnustan olevani niitä säälittäviä pilkunnssijoita, jotka saavat hengenahdistusta etenkin yhdys sanojen osalta (vaikka varmasti joku kielioppispecialisti itkee yhtälailla blogiani lukiessa). Aina välillä tulee ihan oikeasti hauskoja tai muuten loistavia viestejä vastaan. Toivo ihmiskuntaan säilyy ainakin entisellään jos ei nyt ihan pelastu.

Mutta sen minä haluaisin tietää: millainen flaksi oikein on IRL niillä miehillä, jotka käyttävät w:tä v:n sijaan ja tunkevat tarpeettomia hymiöitä joka väliin? - Ja yrittävät iskeä valvojaa?