Oli ihan kiva, kun kävi yksi hyvä ystävä kylässä, semmoinen jopa, jonka kanssa ollaan nk. samoilla linjoilla monissa asioissa.

Mutta sittenkin - on vaan niin tylsän tyhjä olo. Tuntee itsensä ihan dilleksi, kun yrittää väen vänkään vääntää jotain keskustelunaihetta, ei todellakaan ole juurikaan mitään sanottavaa. Tai olisi, mutta eihän sellaista voi. "Mä olen ihan hajalla", "Helvetti mä olen tiedätsä vaan niin loppu", "Niin, kerroinko, että mä olen ollut jo monta kuukautta aika masentunut" ja mitä muuta pikku kevennystä sitä nyt päällimäiseksi mieleen tulisikaan. "Arvaa, mulle valkeni miksi mä olen lihonnut näin järjettömästi: mulla on syömishäiriö!"

Jos äiti-ihmisiä haukutaan aivottomiksi, kun ne osaavat puhua vaan lapsistaan eikä muusta, se on pitkälti totta, ei käy kiistäminen omalta osalta.

Jos puhelin soi, tiedän 99% varmuudella, että se on joko mies tai mutsi. Voi se tietenkin olla puhelinmyyjäkin. Jos tulee sähköpostia, tiedän 99% varmuudella, että se on joko systerin tai duunikaverin lähettämiä huumoriviestejä. Tai niin, nyt on alkanut tulemaan roskapostiakin, vaikka siltä pitkään vältyin. Jos tulee tekstiviesti, tiedän 99,5% varmuudella, että se on systeri tai saldoilmoitus.