Olen ikäni ollut huono nukkumaan. Joskus mutsin kanssa tehtiin yöllä ristikkoa, ja se totesi, että ihan tulee mieleen ne ajat, kun olin vauva ja päivisin mustasukkainen systeri häsäsi aina paikalla, vasta yöllä saatiin viettää kahdenkeskistä laatuaikaa, kun heräsin syömään tai vaipanvaihtoon. Pintapuolisesti kuullosti söpöltä, mutta tarkemmin asiaa mietittyäni se tuntuikin aika karulta; opinko jo vauvasta, että olen toisaalta äidinrakkauden arvoinen, mutta toisaalta se on pidettävä piilossa? Siksikö jo lapsena aloin syömään karkkia salaa, tiesin, että jos se on korvike rakkaudelle, sekin on pidettävä piilossa? Ja edelleenkin on vaikea syödä avoimesti makeaa, olen siinä tosi pidättyväinen, jollainlailla pelkää, että muut tuomitsevat jos otan yhtään enemmän kuin muut - en ole sen arvoinen, paitsi piilossa ja salaa...