Tämä testi on OA:n sivuilta
1. Syötkö vaikkei sinulla ole nälkä?
Syön, etenkin kaikkea makeaa, närpin sitten voileipiä nälkään, ja hyvin harvoin tulee syötyä "oikeita aterioita".
Tavallaan, vaikka olenkin oppinut nyt hieman hahmottamaan niihin liittyviä tunteita.
Tunnen, inhottaa, kun tiedän ahmineeni itselleni pari kiloa läskiä lisää, ja hävettää, jos joku huomaa, että "herranjestas, veditkö sä sen koko pussin???"
Tavallaan, kun pitkin päivää märehdin läskiyttäni useissa eri yhteyksissä, ja välttelen ahmimisia.
Joo, jos on jotain ahmittavaa, ja esim. mies lähdössä lasten kanssa ulos tms., kiipeilen seinille ihan nitkuissa, että lähtisivät jo että pääsisin käsiksi.
Nykyään ostan vähemmän tarkoituksella, mutta jos "vahingossa" jotain sattuu talossa olemaan, kyllä.
kiinni ollessasi yksin?
Jos on vieraita, otan vain säällisen määrän kahvileipää, mutta vieraiden lähdettyä imuroin kaiken napaani. Joskus, jos olen jossain käymässä, nuukailen kylässä ja mussaan kotimatkalla jotain bussissa (lasten ja miehen kanssa ei pääse kotona niin vaan ahmimaan).
Kyllä, inhoan ja häpeän itseäni. Inhoan läskejäni, pieneksi jääneitä vaatteita, kaksoisleukaa, kaikkea. Eipä tule kovinkaan pidettyä yhteyttä ystäviin tai liikuttua ulkona, kun hävettää, millainen läski olen.
mutta epäonnistunut tavoitteessasi?
Tiedän sen jo etukäteen niin epätoivoiseksi yritykseksi, etten ole juuri yrittänytkään. Ja "järkevästi" olen aina suunnittelemassa "elämäntapamuutosta" enkä laihista, mutta ajatuksen tasolle sekin jää.
hieman tahdonvoimaa"lopettaaksesi ylensyömisen?
Joo, se tuntuu siltä kun nuhdeltaisiin tyhmää lasta, ja yhtä turhalta, kuin masennukseen kehotetaan "piristymään vähän".
että voit laihduttaa "yksinäsi" koska vain haluat?
Enpä juurikaan. Jotain fantasioita on, että joku päivä pääsen tästä kaikesta yli, mutta...
muulloin kuin ruoka-aikaan?
Ei mulla edes ole mitään järkeviä ruoka-aikoja. Lasten kanssa syön aamiaisen.
Kyllä, ja pahaa mieltä, suruja.
ruokaan liittyvästä tilasta?
Ei toistaiseksi, paitsi raskausdiabetes taitaa olla sellainen. Hilkulla kyllä ollaan verenpaineen kanssa nytkin, ja tulevaisuudessa on vaikka mitä peikkoja.
Itseni: erittäin, perheen: jokseenkin, sikäli että olen läski. Mies ei jaksa mun rypemistä, vanhemmat ovat pettyneet, kun lihosin taas ja aina vaan, lapset ovat potentiaalisia kiusaamisen kohteita tulevaisuudessa, kun niillä on läski äiti.
Kommentit