Juuri kun on huijannut itseään uskomaan, että asiat voisivat nyt mennä hieman paremmin, alkaa arkipäivä sortumaan päälle jälleen. No eihän muutaman päivän mökkielämä voikaan pois pyyhkäistä tuosta vaan kaikkea uupumusta ja masennusta. Mutta kun oli vähän pirteämpi, paluu normaaliapatiaan ja sen mukanatuomaan aikaansaamattomuuteen tuntuu todella ahdistavalta.

Kun on vain yksi ilta aikaa ja pitäisi

  • Laittaa ruokaa itselle (ja lapselle)
  • Laittaa ruokaa miehelle (ja lapselle)
  • Siivota, kun huomenna tulee vieraita
  • Ripustaa pyykit kuivumaan ja pestä toinenkin koneellinen
  • Käydä lasten kanssa vielä vähän ulkona
  • Ja miettiä, pitäisikö sittenkin käydä vielä kaupassa, kun päivällä en muistanut vierailijoita
  • Ja pukea ja riisua, vaihtaa vaipat, syöttää ja juottaa, seurustella, lukea ja leikkiä...

Enkä mä jaksaisi oikeasti kuin kyhjöttää tässä koneen ääressä tai kaikista mieluiten vain maata pimeässä huoneessa unen ja valveen rajamailla.