Voi kuinka sinua rakastankaan (ja välillä sitten vihaan niin, että happi loppuu). Olet sittenkin, kaikesta huolimatta, aikalailla aviomiesten aatelia. Pikku hairahduksesi sinullakin, mutta kotona aina olet paikalla ja läsnä. Etkä haahuile baareissa ryypiskelemässä. Jos mitä pahaa tapahtuukin, yritän sitä itselleni aina muistuttaa, miten vähän kestäisin perisuomalaista viikonloppujuopottelua - "no vähän venähti pitkäksi poikien kanssa". Niin kummallisena kun täällä pidetäänkin sunnuntaista kirkossakäyntiä, se on sittenkin parempi vaihtoehto, kun että lasten ruokarahat hupsahtavat muutamiin tuoppeihin ja eräisiin näkäräisiin.

Sinä teet suurimman osan kotitöistä. Tietenkin sappi kiehuu, kun nalkutat tahi saarnaat kuin pikkulapselle siisteydestä ja/tai siivottomuudesta, mutta silloin pitäisi itseni muistaa, kuka täällä enimmäkseen siivoaa. Mun pitäisi ja pitäisi ja haluaisin ja haluaisin, ja aina olisi jotain tehtävää lakanapyykistä kaappien järjestämiseen, mutta kai tätä voi vielä selittää jonkinlaisella lapsivuodehorroksella. Olinhan tuossa ennen edellistä raskautta ihan aikaansaava kotirouvan roolissa. Toisaalta meidän siivouskäsitykset on melkoisen erilaiset, osittain jopa päinvastaiset; sinulle tärkeää on se, että näyttää siistiltä, ei se, miten se on aikaansaatu, minulle taas ei pikkuasiat tuo stressiä - jos joku tänne tulee, täytyyhän sen ymmärtää, että täällä eletään - mutta kaapit kyllä pitäisi olla järjestyksessä. Tämä kai kertoo jotain elämänasenteestakin yleisesti. Kaapeissa sinua ei parit luurangot paljoa haittaa, kunhan niitä ei muut löydä, minä yritän epätoivoisesti saada jotain järjestystä siihen vellovaan kaaokseen joskus siinä hetkittäin onnistuenkin.

Olet kelpo isä. Harva isä viettää noin paljon aikaa lastensa kanssa, ei ns. mekaanisesti, vaan ihan läsnäollen, kontaktissa. Teillä on omat jutut ja vitsit, ja teette pitkiä retkiä keskenänne. Ei meillä noin himassa ollut, vaikka faija onkin aina ollut ihan mukava isä, oli kuitenkin hieman nihkeää viettää sen kanssa aikaa ilman äidin läsnäoloa. Joskus täällä tuntuu, että te tulette hieman paremminkin keskenänne toimeen, kuin minä ja tyttö (vauva toisaalta on meitä etäännyttänyt).

Aina toisinaan vihastuksissani mietin, että perkele kun piti lähteä soitellen sotaan, jos ei oltaisi niin ryminällä menty eteenpäin - avioliitot ja lapset sipaistiin miltei samantien - oltaisiin varmaan jo erottu aikoja sitten. Mutta toisaalta - f@alisti minussa uskoo, että meidät on tarkoitettu yhteen, meidän kuuluukin käydä tämä liitto läpi, ja katsokaapa näitä ihania lapsia, kuinka voisi sanoa tämän olevan erehdystä? Jos vaikeaa onkin, se on vain meidän karma, joka on elettävä läpi.

Sinä olet se mies, Se Oikea, hyvässä ja pahassa, myötä- ja vastoinkäymisissä.