Vauvan kanssa ostoksilla joten on helppo mennä irtiskauppaan  ja mättää pussiin kasa suklaakarkkeja. Piti ottaa vain muutama. Miten se tuommoiseksi paisui? Kotimatkalla en kehtaa niitä setittää, kun vastapäätä istunut täti kyselee vauvasta. Piilotan sen säkin reppuun, se ällöttää ja inhottaa. Yäk että pitikin taas.

Esikoinen avuliaana alkaa purkamaan reppua ostoksista, saan tehdä väistöliikkeitä, etten jää kiinni. Kun lähtevät sitten miehen kanssa kävelylle, tiedän kohtaloni. Mäs mäs mäs ne menee kaikki. Ja sitten on ällöttävä olo ja nolottaa ja inhottaa. Mikähän on se klikki BED:n ja bulimikon välillä, että toinen menisi nyt oksentamaan ja minä istun tässä vaan itseäni inhoten. Onhan tämä kirjoittaminen eräänlaista henkistä oksentamista.

Mies oli laittanut mun muhennoksenkin lämpiämään. Olisipa ihanaa elämää kun söisi niitä terveellisiä aterioita ja sitten päälle voisi sipaista parit Mozartin kuulat. "Näin lauantain kunniaksi".

Yksi asia mikä ihmetyttää, että koko karkkikaupassa olin ainoa läski. Siellä oli pieniä, heiveröisiä tyttöjä, joilla oli valtavia säkkejä irtiksiä. Miten näin? Meneekö ne kaikki sitten suoraan vatsalaukusta vessanpönttöön, vai eikö ne syö muuta kuin lauantaisin karkkia ja viikolla sitten salaatinlehtiä? Miten muut saa? Miten muut voi? Miksi minä yksin läski?