Esimerkiksi tässä kun on tätä blogia kirjoitellut tai muita lueskellut, olen tajunnut yhden asian, jota todella tarvitsisin: sitä kuuluisaa omaa aikaa. Että voisi esimerkiksi kirjoittaa ihan vain kirjoittamiseen uppoutuen, voisi lukea vain lukien, voisi herranjestas istua vaikka vaan paskalla ihan vain siellä istuen, kuulostimet ja anturit täysin off-tilassa.

Loppujen lopuksi aika pieniä pausseja sitä on saanut. Jos mies on lähtenyt molempien lasten kanssa, sitä on kuin pahankurinen kakara, joka ei tiedä, mitä oikein keksisi, kun jää yksin kotiin. Ja kuitenkin on vain muutamasta tunnista kysymys. Eikä siinä osaa oikein rentoutua ja paneutua täysillä mihinkään, kun ei tiedä, koska palaavat. Semmoista kärkkymistä. Eikä esikoinenkaan ehtinyt montaa kertaa yökylään mennä mummolaan, ennenkuin vauva syntyi. Ja siinä jonkun aikaa vielä menee, ennenkuin vauvakin voi yökylään mennä. Ja esikoisellakin on menossa semmoinen jonkinlainen ikävöintikausi.

Jos menee asioille yksin, sitä sitten paahtaa niitä asioita pää kolmantena jalkana, ja joutuu tuijottelemaan kelloa, että ehtii ajoissa kotiin, kun mies lähtee töihin tms. Ei voi vain mennä norkoilemaan johonkin kahvilaan.

Tupakoinnin hyviä puolia oli se, että siinä tulee ottaneeksi oman ajallisen reviirin sen 10 - 20 kertaa päivässä. Menee röökille, on sen hetken vain röökillä. Tosi zen.

On mua vähän hirvittänyt ne äidit, jotka jossain tv-chatissa kiljuvat, että kun on jo kolme kuukautta vauvan kanssa himassa ollut, on ihan ihmisoikeus päästä vähän tuulettumaan! Ja se tuulettuminen on sitten niinkin raikkaassa ilmassa kuin jossain lähikapakassa. Miten ne jaksaa sitten krapulassa haldaa sen seuraavan päivän. Ei se nyt kauhean lepoa ole. Ja kylmä totuus on, että kun ryhtyy äidiksi, sitä luopuu (suureksi osaksi) elämästään saadakseen sen sitten joskus parinkymmenen vuoden kuluttua takaisin. Luopuu itsekkyydestä ja omien tarpeittensa välittömästä täyttämisestä.

Mutta nämä, jotka sanovat, että äidilläkin pitäisi olla ainakin yksi harrastus ja eräitä yksinäisiä kävelylenkkejä viikossa, ovatkin kyllä ihan oikeassa. Olisi pitänyt kuunnella ajoissa. Vaan mitäpä teet, kun mies sekä opiskelee, että käy töissä. Aika osa-aikayksinhuoltajahan sitä on ollut koko äitiysajan.