Istun koneen äärellä nyhjäämässä kaikenlaista aivan tyhjänpäiväistä, näin koko päivä on tainnut lipsahtaa. Tytöt sentään nukkuvat, muttei se anna oikeutusta tälle, vaan itsekin pitäisi olla nukkumassa, jos ei osaa mitään rakentavampaa tehdä, kuin viilata CD:n kansia, jotka ei kuitenkaan koskaan valmistu tai vaellella netissä siellä täällä.

Nimenomaisesti lupasin flunssaiselle miehelle hoitavani tänään tiskit, ja muutenkin voisin hieman siivoilla, jottei tästä yleisestä sekaisuudesta tule mitään draamaa taas, mutta ei. Aikaansaavuus täydet 0.

Olisi loputon lista asioita, joita voisi tehdä. Koko talo on täynnä kaappeja, joista jok'ikinen tulisi asettaa säntillisempään järjestykseen. Siivouksen saralla on melkoinen lista. Pyykkikori on täynnä. Kaikenlaista.

Voisi edes sitten vaan olla ja esimerkiksi lukea kirjaa. Mutta ei, tämmöistä kummallista nyhjäämistä. Ahdistunutta aikaansaamattomuutta. Yläkerrassa kuulutaan imuroivan. Koskahan meillä.

Mutta kun jotain järjestelmällistä yrittää edes järkevästi ajatella tekevänsä, tulee ihan hervoton olo. Eih. Ääh. Ei nyt. Siinä menee niin kauan. Se vaatii selkeää ja järjestelmällistä olotilaa. Ei nyt. Ääh. Ilman tyttöjä mä olisin ihan zombi. Kauankohan menisi, että nukkuisin siellä paskojeni keskellä.

Mutsi näytti kirjettä, jonka olin mummolle lähettänyt 8-vuotiaana. Se oli muuten ihan söpö pikkutytön pääsiäiskirje, mutta olin kirjoittanut myös, että "olin tänään koulusta poissa. Mulla oli jotenkin hermot kipeänä". Toisaalta se tarkoittaa lintsaamista, mutta haloo! Eikö kenellekään tullut mieleen, että tällä tytöllä on jotain, jota voisi ehkä selvittää, kun se lihoo kuin syöttöporsas ja heittää tollasia juttuja. Muistan kyllä, mitä se "hermojen kipeys" oli. Tunnen sitä vieläkin. Se on juuri se hervoton olo, ahdistus. Semmoinen olo oli silloinkin, kun pyysin lupaa saada jäädä välitunniksi sisälle. Mutta ei ketään kiinnostanut sen kummemin. Tekosairas. Huomionkipeä. Laiska. Lintsari.

Semmoinen mä olen tänäänkin.