Nytkin pitäisi olla päikkäreillä. E nukkuu toista tuntia, vauva taasen heräsi jo jokin aika sitten, hörppäsi pullon maitoa samalla kun äiti räpeltää koneella. Köllöttää massun päällä ja välillä kertoo jonkun hauskan jutun vauvakielellään. Väläyttää kauniin hymynsä.

Väsyttää, kyllä. Mutta kun menee sänkyyn makaamaan, alkaa vaan kelailemaan juttuja ja sitten hermostuu ja nousee. Tässä vaiheessa kyllä jo pelottaa, että E herää heti kun itseä alkaa nukuttamaan. Miehen kaveri kävi kylässä eikä päästy ajoissa nukkumaan. Uloskin pitäisi mennä mutta hoo mikä sää. E alkaa kyllä jo hermostumaan, liikaa sisälläoloa.

Kohta kuukausi siitä, kun Mummo nukkui pois. Mutsi kertoi, että menevät siivoamaan asuntoa tänään, sitä vissiin aletaan kohta näyttämään. Kamala ajatella, että vieraat ihmiset menevät pällistelemään Mummon asuntoa. Vaikka muuten onkin jo tottunut ajatukseen, ettei häntä enää ole, itketti, kun mutsi kertoi, miten vaikeaa oli heittää hammasharjat, hiusharjat, semmoiset tosi-henkilökohtaiset esineet pois.

Roskiin vaan. Ei ole enää käyttäjää. Niin me täältä lähdetään. Mitään ei oteta mukaan.

Mutta ne vieraat ihmiset siellä pällistelemässä. Joskus kun mutsi ja faija myi taloa, yllättyi, kuinka vaikeita näytöt olikaan. Ekan kerran kun palasi himaan, ja pihalla lumeen oli tallaantunut kymmenien ihmisten kengänjäljet. Yäk! Meidän kotona! Katselevat meidän tavaroita siinä missä asuntoakin. Ärsyttävää. Nyt se tuntuu niin väärältä, että ne samat kasvottomat olennot käyvät pyörittelemässä silmiään Mummon haalistuneelle kirjahyllylle ja pölyisille sohville. Olisi helpompaa, jos ensin koko kämppä tyhjättäisiin täysin.