Olen sydän syrjälläni lukenut hittiblogia Pettäjän kotona. Miehellä on ongelmia ei vain naisten kanssa vaan myös alkoholin ja aika sotkuista elämää muutenkin - meillä ei ihan noin pahaa touhua ole, ei ollut ja tuskin tulisikaan olemaan (no, ainakaan meidän isäntä ei juo). Vaimo aikoo nakittaa ukkonsa flirttailemalla prepaid-liittymästä "toisena naisena". Voitte uskoa, että kommentit on vähemmän tukevia, pääpaino on raivokkaassa tuomitsemisessa kuten "Tosi sairasta. Aavistan pahaa hyvin pahaa. Säälin lapsianne. Olet todella sairas tyyppi! Sitä saa mitä tilaa!", "Jos olisin miehesi olisin häipynyt heti luotasi!", ja tottakai klassikko "Jos et itse anna tarpeeksi seksiä, miten pettäminen on sinulta pois?"

Luultavasti suurin osa kommentoijista on 1) miehiä, jotka itsekin pettävät, 2) naisia, jotka itsekin pettävät ja/tai ovat suhteessa ukkomiehen kanssa, sekä tietenkin 3) niitä, jotka eivät ainakaan tietääkseen ole koskaan olleet suhteessa, jossa toinen pettää. Helppo tuomita.

Oli tarina tosi tai keksitty, siinä on niin monta elementtiä, jotka muistuttaa tästä taipaleestani "unelmamiehen löytämisestä" "arkirealismiin". Eihän hän voisi pettää, ei koskaan! Monta kertaa hän suuresti paheksuen siitä puhuikin, kuinka suurimmalle osalle afrikkalaisia miehiä se on toinen luonto. Että heilläkin mies on sitä kunniakkaampi, mitä useampi tyttöystävä sillä on - ei avoimesti tietenkään, mutta äijien kesken. Ja niin edelleen. Ja minä uskoin sydämenkuvat silmissä. Ja tein sen typerän yleistyksen, että "kun ei se käy baareissakaan - siellä ne p*haukat luuhaavat". Voi hän on niin kunnollinen. Käy kirkossa ja kaikkea.

Joopa joo.

Ensitälli tuli, kun etsin selaajan sivuhistoriasta jotain löytämääni nettisivua. Slam! Vasten kasvoja! Miksi täältä löytyy valtava lista deittisivuja? Olin aivan lyöty. Kymmenennellä kuulla raskaana ja lyöty. Ei tämä voi olla tottakaan. Miksi näin?

Tämä pyydettiin anteeksi ja selitettiin parhain päin. Ei hän, vaan yksi ystävänsä oli pyytänyt etsimään tyttöystäväkandidaatteja, ja antanut valtuudet jopa lähetellä ensiviestejä eteenpäin. Siksi jälkiä sähköposteista, joita hän ei käytä - päivänvalossa. Jäin epäilevälle kannalle, mutta minkäs teet, ajattelin, että katsotaan nyt.

Esikoinen olikohan silloin pari kuukautta, kun epäluulot kävi ylitsepääsemättömiksi; miksi vihkisormus aina "unohtuu" kotiin? Miksi puhelin harvoin on himassa päällä? Se on joko äänetön, pois päältä ja/tai jemmassa, vähintään näppispuoli alaspäin. Kerran sitten, tein sen alhaisen kamalan teon kun mies nukkui ja kas! Puhelin oli jätetty kirjoituspöydälle, ja se oli jopa päällä! Ajattelin, että jos vähän kurkkaan, eikä mitään löydy, saan huonon omantunnon, mutta jos - - - Ja niin kävikin. Slam taas! Kolmelta naiselta tekstiviestejä, kevyttä flirttiä, yhdeltä jopa jotain riidan sovittelua. Ja vaimo täysin neuvottomana, lyötynä, tärisee kuin horkassa, oli jääkylmä, aivot seis, söin litran jäätelöä ja paketin keksejä, olisin halunnut oksentaa mutten saanut sitä tulemaan. Soitin niille ämmille, herätin miehen, aloitin riidan.

Pari kuukautta eteenpäin, miksiköhän aloitin tutkimukseni jälleen? Siihen liittyi kaikenlaisia asioita, kirje ulosotosta löi ällikällä ja sai tutustumaan aviomiehen paperiarkistoon - kun on alas mennyt niin mennään vaan edelleen. Aika monta muutakin asiaa tuli ilmi, mutta jälkiä jälleen toisista naisista. Sla-dam! Kamala huutoriita, papereiden heittelyä, itkua, parkumista, vakaita eroaikeita, mellastusta.

Leppyminen. Sovinto.

Välillä kausia, etten edes jaksa välittää. Olen vain varma, että jotain actionia sillä taas on, parempi kun ei ala kaivelemaan, minä se kuitenkin olen ainoa, johon sattuu.

Välillä olen käyttänyt hirmuvaltaani, esim. satuin tietämään vastaajan tunnusluvun, ja sieltä oli hauska tavata vanhoja tuttuja, että helvetti sentään, vieläkö se ton muijan kanssa pulaa - Tai joskus uusia. Voi sentään. Eipä ihmekään, ettei mies halunnut vastaajapalvelua, kun vaihdettiin liittymää. Eihän se itse niitä lemmenviestejä kuunnellutkaan, vaimo vain. Mutta uudessa liittymässä saa puhelukohtaisen, liki reaaliaikaisen erittelyn netistä ilmaiseksi. Vain kolme viimeistä numeroa puuttuu. Ei se mitään, tutut tunnistan kuitenkin. Ja jos jollekin soitellaan vain työaikana, se lienee joku uusi tyttis.

Välillä on kausia, että se ahdistaa. Se sattuu niin perkeleesti. Kaivertaa sisustaa aivan kamalalla tavalla. Syö itsetunnon rippeet. Herättää kysymyksen Miksi? ja muita lajiteltuja kysymyksiä, joihin ei saa vastausta. Ja epävarmuus tulevaisuudesta - mitä se niille muijille lurittelee. Kun me tavattiin, se oli eronnut kurjasta suhteesta, ja kuten jälkeenpäin sain tietää, vieläpä avioliitostakin, ja kertoi kauheita kauhutarinoita siitä kamalasta, luonnehäiriöisestä juoposta. Mitenköhän paljon niissäkin tarinoissa totta sitten on ollut? Ja sellaisiako juttuja se minusta kertoo niille muijilleen? Kertooko edes koko perheestään? Vai, että sen on pysyttävä liitossa, ettei juoppohullu vaimo heitteille jättäisi yhteisiä lapsia.

Tästäkin varmasti monta haluaisi minua raivokkaasti sivistää, että noin siinä käy, kun muijat tekee pentuja, ne leviää eivätkä kiinnitä huomiota ulkonäköönsä, eivätkä anna tarpeeksi, niin sehän on miehelle ihan ihmisoikeus. Ja Pettäjäblogin kommenttia lainatakseni - "Ei oikea vaimo paljastaisi netissä, että mies pettää ---". Joten eikai se mies petäkään, kun en ole oikea vaimo, kun tällaista netissä paljastan...

Sitä olen ihmetellyt, että onpa hyväluuloista porukkaa naisväestö. Esim. siipankin liittymä on aina ollut mun nimelläni, eikä kenellekään näistä mimmeistä ole näköjään tullut mieleen yksinkertaisinta asiaa - pyöräyttää numero tiedustelusta. Sinkku- eli vanhapiika-aikoinani tein sen aina, kun jonkun äijän numeron sain. Joskus löytyi vaimo ja lapset samasta osoitteesta, eli yhteydenpito loppui siihen. Mutta ei se näköjään kaikkia haittaa.

Olen ajatellut, että hyvä on, olkoon. Meillä on kuitenkin ihan hyvä arki ja ihan ok parisuhde ja isä on tärkeä lapsilleen jne. Pettäähän se tyttöystäviäänkin joka kerta halatessaan vaimoaan ja kertoessaan tätä rakastavansa. Kunhan kaikki menee himassa ok, niin kai sen pitäisi riittää? Sitten vielä ne fasaditkin. On aikalailla suorituspaineita tällaisessa suhteessa. Ei halua antaa sitä riemua, että pääsevät sanomaan "no sehän oli odotettavissa" ja "semmoisia ne on". 

No jos ne muijat pysyvät pois tältä reviiriltä; eivät hypi silmille, tartuta tauteja tai pamahda paksuksi. Mutta mistäs sen tietää, koska tämä liitto kyllästyttää niin, että lapsetkin voi jättää ja hypätä sen uuden kelkkaan. Tietääkö sitä elämässä koskaan?

Kyllä suomalaisetkin handlaa pettämisen, mutta haluaisinpa vielä jokaiselle afrikkalaisen vaimolle sanoa, että jos luulette, ettei teitä ole petetty, niin luultavimmin mies ei ole vain jäänyt kiinni. Sori vaan.